Mieti näitä:
Lisäksi on hyvä tunnistaa, että riippuvuudet eivät rajoitu vain teknologiaan. Myös ohjelmistokehityksen ekosysteemit, avoimen lähdekoodin kirjastot, päivitysprosessit ja jopa osaajamarkkina ovat globaaleja. Yritys voi omistaa infrastruktuurinsa, mutta silti nojata vahvasti ulkopuolisiin toimijoihin esimerkiksi tietoturvapäivitysten, integraatioiden tai kriittisten komponenttien osalta.
Siksi suvereniteetti on ennen kaikkea riskienhallintaa. Kyse ei ole siitä, voiko sidoksia täysin poistaa, vaan siitä, tunnistetaanko ne riittävän hyvin ja onko niiden varalle olemassa selkeä toimintamalli.
Täysi digitaalinen omavaraisuus on tänä päivänä kovin utopistista ja sen tavoittelu voi tulla kalliiksi. Onkin tärkeää kysyä itseltä, että tulisiko fokusta ideologisesta pilvivastaisuudesta siirtää ennemmin pragmaattiseen jatkuvuussuunnitteluun.
Suvereniteetti ei ole amerikkalaisvalmisteisten ratkaisujen boikotointia. Kyse on sen ymmärtämisestä, mitä tehdään, jos jokin ketjun osa pettää.
Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että organisaatio tekee tietoisia valintoja: missä kohtaa ulkoisiin toimijoihin tukeudutaan, missä ratkaisuja hajautetaan ja missä kriittisiä toimintoja pidetään tiukemmin omassa hallinnassa. Kaikkea ei tarvitse kontrolloida täysin, mutta olennaiset kohdat täytyy tunnistaa.
Aito jatkuvuussuunnitelma vastaa kysymyksiin:
Keskeistä on määrittää myös, kuinka nopeasti yrityksesi pystyy reagoimaan muutokseen. Suvereniteetti ei ole staattinen tila, vaan kyky mukautua tilanteisiin, joita ei ole voitu täysin ennakoida.
On ymmärrettävää, että riippuvuus suurista teknologiamaista huolettaa. Mutta ratkaisu ei ole vetäytyä digitaaliseen peräkammariin toivoen, että maailman myrskyt eivät osu kohdalle.
Aito suvereniteetti syntyy ymmärryksestä, läpinäkyvyydestä ja kyvystä reagoida muutokseen. Älä siis kysy vain "missä data sijaitsee", vaan kysy "miten hallitsemme koko ketjua, kun maailma ympärillämme muuttuu".
Parhaimmillaan suvereniteetti ei rajoita tekemistä, vaan mahdollistaa sen. Kun riskit on tunnistettu ja hallintamallit kunnossa, organisaatio voi hyödyntää globaalia teknologiaa turvallisesti ja joustavasti ilman, että se menettää kontrollia kriittisiin toimintoihin.
Miten suvereniteettiä voi varmistaa Googlen työkaluilla?
Google Cloud tarjoaa konkreettisia teknologioita, joiden avulla organisaatiot voivat hallita näitä riippuvuuksia ilman, että ne menettävät pilven tuomia innovaatiohyötyjä:
Näiden lisäksi keskeistä on ymmärtää, että Google ei pyri poistamaan ulkoisiin toimijoihin liittyviä kytköksiä, vaan tekemään niistä hallittavia. Asiakas voi valita, missä data sijaitsee, kuka sitä käsittelee ja millä ehdoilla, samalla kun hyödynnetään globaalin infrastruktuurin skaalautuvuutta ja jatkuvaa kehitystä. Tämä on olennainen ero perinteiseen ajatteluun: suvereniteetti ei synny eristäytymisestä, vaan kontrolloidusta avoimuudesta. Organisaatio voi toimia globaalissa ekosysteemissä, mutta säilyttää päätösvallan kriittisiin kohtiin.
Me Gappsilla autamme jäsentämään kokonaisuutta käytännön tasolla: missä dataa käsitellään, kuka siihen pääsee käsiksi, miten pääsyä hallitaan ja miten varautuminen toteutetaan niin, että kokonaisuus toimii myös arjessa.
Googlen ekosysteemi tarjoaa tähän vahvat ratkaisut, mutta viime kädessä turvallisuus riippuu siitä, miten työkaluja käytetään. Oikein toteutettu digitaalinen suvereniteetti ei ole erillinen hanke, vaan integroituu luontevasti osaksi arkipäivän toimintaa.