Blogi | Gapps

Miten voi kerätä tietoa etätyöntekijöiden hyvinvoinnista? | Gapps

Kirjoittanut Tuomas Hulkkonen | May 19, 2020 5:46:15 PM

Monessa yrityksessä siirtyminen valtaosin etänä työskentelyyn on varmasti ollut suuri muutos. Sen yhteydessä on todennäköisesti pohdittu, miten organisaatio pysyy pulssilla työntekijöiden hyvinvoinnista.

Meillä Gappsilla tilanne on hieman eri, sillä olemme aina antaneet työntekijän päättää missä hän kulloinkin haluaa työskennellä. Tästä syystä olemme rakentaneet koko digitaalisen työympäristömme tietoisesti tukemaan tätä, ja huomioimme tietoturvan BeyondCorp-lähestymisellä. Sen mukaisesti työntekijöiden pääsy eri palveluihin ei saa riippua vain pääsystä tiettyyn verkkoon (esim VPN:n kautta), vaan pääsyä hallitaan sen perusteella, mitä käyttäjästä ja hänen käyttämästään laitteesta tiedetään. Tämän lisäksi kaikkien yhteyksien pitää olla autentikoituja, autorisoituja ja salattuja.

Miten työhyvinvointia voi seurata etänä?

Yksi haaste on pysyä pulssilla työntekijöiden hyvinvoinnista nyt, kun ihmiskontakteja on työn yhteydessä vähemmän kuin aiemmin. Koska Gappsilla etätyöskentelyä oli jo ennen nykyistä tilannetta sen verran paljon, olimme ehtineet hieman miettiä, miten jatkuvaa palautetta saadaan kerättyä.

Meillä on ollut käytössä jo useamman vuoden HappyOrNot-laite toimistolla heti ulko-oven vieressä, jolla ollaan kerätty niin sanotusti karkeaa signaalia ihmisten fiiliksistä työpaikalla päivittäin. Tämän lisäksi teimme viime syksynä pienen mobiili-appin (PWA), joka on puskettu kaikille käyttäjille Google Workspacen mobiili-hallinnan kautta heidän Work-profiilin (nykyisin PWA:t saa julkaistua Play Storeen ja jaeltua käyttäjille kuten kaikki muutkin mobiili-appit). Tämä app tehtiin muutamassa päivässä Firebasen päälle ja jatkuvat kulut ovat nolla euroa kuukaudessa (Firebasen ilmainen quota).

Tämä mobiili-app kysyy ihmisten puhelimien kautta satunnaisena push-ilmoituksena päivittäin, mikä fiilis juuri sillä hetkellä on (How are you feeling at the moment). Samalla työntekijä voi antaa avointa feedbackia ja havaintoja. Ilmoitus tulee vain arkipäivinä ja silloin, kun Work-profiili on päällä. Koska meillä on käytössä muutenkin HappyOrNot, kerätään palaute HappyOrNot:n web smiley:llä, joka on upotettu appiin. Tulokset ja raportit yhdistyvät näin kätevästi jo olemassaolevaan prosessiin, jossa tilannetta seurataan viikkotasolla.

Tämä yksistään ei varmasti riitä “pulssilla pysymiseen”, mutta on yksi hyväksi havaittu työkalu muiden joukossa. Huomasin, että vastaavia ajatuksia on hyödynnetty esim. Goforella, jossa chatbot kyselee Slackin kautta viikottain työntekijän hyvinvointia. Ehkä meilläkin täytyy tehdä nopea kokeilu tuon konseptin pohjalta chat.google.com chatbotilla ja dialogflow:lla. 🙂

Mitä hyviä konsepteja teillä on käytössä teidän yrityksessänne?