Gappsin paluumuuttajat: mikä sai palaamaan takaisin?

 

Mikä alunperin kiehtoi Gappsissa?

Erkki: Pääsin heti toimimaan ison ja mielenkiintoisen asiakasjoukon kanssa ja samalla oppimaan eri toimialoista ja toimintatavoista nopealla tahdilla. Itselle tärkeintä oli mahdollistaa konkreettinen muutos asiakkaiden liiketoiminnassa, jota ohjasi oma vahva usko Gappsin tarjoamaan palveluun.

Sini: Ensikosketuksen sain, kun osallistuin Gappsin tapahtumaan. Minulle Gapps jäi mieleen uraauurtavana startupina, jolla on paras teknologia käytössä, jossa saa vastuuta ja pääsee oppimaan paljon. Kun aloitin Gappsilla, nämä mielikuvat osoittautuivat oikeiksi ja kaupan päälle sain ihanat kollegat.

Tuomas: Gapps vaikutti mielenkiintoiselta kokonaisuudelta: Googlen teknologia kiehtoi, ja pääsin tekemään tuttuja projarin hommia sen parissa. Lisäksi juuri kun aloitin, yksi iso kauppa oli mennyt maaliin ja pääsin mukaan asiakkuuteen. Myös Gappsin jengi, heidän mindset ja fiilis vakuuttivat.

Serina: Toimialana IT oli minulle uusi ja tuntematon, joten pääsi heti jyrkälle henkilökohtaiselle kasvukäyrälle. Pidin myös siitä, miten harjoittelu toteutettiin: jakso muodostui eri vaiheista, ja olin harjoittelijanakin täysiverinen osa tiimiä. Pääsin myös vaikuttamaan siihen, millä osa-alueilla halusin oppia lisää.

Gappsin paluumuuttaja Erkki

Mikä sai sinut palaamaan takaisin?

E: Palasin Gappsille, kun minulle soitettiin ja tarjottiin uutta paikkaa. Silloin omat opinnot olivat hyvässä vaiheessa, ja Gappsilla aukesi mahdollisuus hankkia esimieskokemusta. Tästä tarjouksesta en siis voinut kieltäytyä.

Si: Gappsin ihmiset, sillä minut houkuteltiin takaisin. Paluu sopi minulle hyvin, sillä halusin jatkaa työskentelyä kivassa porukassa ja auttaa möyhimään ja kehittämään organisaatioita.

T: Minut houkuteltiin takaisin, mutta ennen kuin suostuin, puntaroin mielessäni turvallisen ja vakaan silloisen työpaikan ja pienen kasvuyrityksen välillä. Päätin kuitenkin valita seikkailun, sillä tiesin, että Gappsilla tulisin oppimaan paljon.

Se: Gappsin työyhteisö teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, ja harjoittelun päätyttyä pidin Gappsin tekemistä silmällä. Olin myös ajoittain yhteydessä ex-kollegoihin, ja ilahduin, kun minulle tarjottiin uutta kiinnostavaa työmahdollisuutta Gappsilla.

Gappsin paluumuuttaja Sini

Millainen Gapps on työnantajana?

E: Todella avoin, rehellinen, luotettava ja rakentava. Täällä ajatellaan, että ihmiset ovat lainassa, ja että yhteisestä matkasta Gappsilla pitää tehdä mukava ja molemminpuolisesti hyödyllinen. En olisi itse palannut ilman tällaista kulttuuria, ja myös mahdollisuutta vaikuttaa tapaan jolla töitä tehdään.

Si: Joustava, oikeudenmukainen ja kuuntelee työntekijöitään. Gapps on hienosti ollut tukena arjessa, esim. koronakeväänä meille toimitettiin koteihin työpöytiä, tuoleja ja näyttöjä etätyöskentelyn tueksi. Täällä on myös hyvä palkka ja erinomaista esihenkilötyötä. Yhdessä mennään above & beyond, niin toistemme kuin asiakkaidenkin vuoksi.

T: Oikeudenmukainen, työntekijälähtöinen ja luottaa yksittäisiin ihmisiin. Meillä on matala hierarkia ja iloinen tekemisen meininki. Jokainen voi olla oma itsensä, ja väitän, että meillä työminä ja työn ulkopuolinen persoona ovat aika lähellä toisiaan. Se ei ole itsestäänselvyys kaikkialla.

Se: Innostava, sillä minua ympäröivät ihmiset ovat aidosti innoissaan omista tehtävistään – sellainen innostus tarttuu. Gapps on myös reilu ja eteenpäin katsova, mikä tekee siitä jatkuvasti kehittyvän joukon alansa ammattilaisia.

Gappsin paluumuuttaja Tuomas

 

Millaista vuotta 2021 odotat Gappsin matkassa?

E: Viime vuosi oli poikkeuksellinen myös Gappsilla, mutta tänä vuonna palaamme takaisin kasvu-uralle. Koska maailma on muuttunut ainakin osittain pysyvästi, tulee meidänkin uudistua, jotta tavoitteisiin päästään. Ollaan lähellä asiakasta, mennään korkeammalle ja leveämmin!

Si: Jännittävää! Maailmanvalloitusta! Uusia, ihania asiakkaita! Itsensä kehittäminen ja uuden oppiminen tulee myöskin varmasti jatkumaan.

T: Odotan innolla, että miltä maailma näyttää koronan jälkeen! Aika ennen, nyt ja jälkeen koronan ovat erilaisia organisaatioiden teknologiatarpeiden osalta, moni firma arvioi parhaillaan tarpeitaan. Teknologian laajempi hyödyntäminen on jo kasvanut, ja siten Gappsin mahdollisuus vaikuttaa ja auttaa kasvaa. Kiinnostavia avauksia on jo tehty ja tulossa on lisää. Suunta on selkeä, ja on makeeta päästä kasvattamaan tekemistä entisestään.

Se: Uusien asioiden saavuttamista, niin henkilökohtaisesti kuin ja yhdessä gappsilaisten kanssa. Odotan vuodelle asetettujen suunnitelmien toteuttamista, on todella siistiä ja innostavaa olla mukana matkassa!

 

Gappsin paluumuuttaja Serina

Gappsin arvot ohjaavat arkea

Gappsin kolme arvoa ovat jatkuva oppiminen ja innovaatio, yhteisö ja luottamus. Ehkä huomasitkin, että nämä kaikki toistuvat paluumuuttajien vastauksissa useasti? Arvot eivät siis todellakaan ole tyhjää sanahelinää, vaan ne ohjaavat aidosti meitä ja työn tekemistä Gappsilla. Voit lukea Gappsin arvoista tarkemmin kultuurikäsikirjastamme.

Blogistamme löytyy myös aiemmin kootut koko porukan vastaukset kysymykseen mikä sai sinut valitsemaan Gappsin